Ja näin loppuu kesä

Olen kirjoittanut tätä tarinaa jo vaikka kuinka kauan, mutta jostain syystä en ole vieläkään saanut sitä valmiiksi. En kuitenkaan osaa luovuttaa suosiolla, vaan olen kehittänyt jonkinlaisen pakkomielteen saada tämä kesä loppumaan.

Alunperin aioin kirjoittaa vain yhden luvun ja jättää tarinan siihen. Innoistuin kuitenkin vähän liikaa ja tarina alkoi paisua valtaisasti.

Tietyistä syistä tarina on erittäin, erittäin henkilökohtainen minulle, ja soisinkin ettei kukaan muu turhaan yrittäisi samaistua hahmoihin liikaa, sillä tarina kertoo välillä melko suoraan minun omasta elämästäni lukio-ajalla.

Tärkeimmät henkilöt

Aleksi: Kerronta tapahtuu Aleksin näkökulmasta, ainoastaan luvussa 11. Antti pääsee ääneen. Aleksi on suht normaali, poikiinpäin menevä lukioikäinen poika, joka on ihastunut omaan kaksoisveljeensä, vaikka ei sitä ihan heti tajuakkaan. Aleksi uppoutuu välillä täysin omiin ajatuksiinsa, eikä keskity siihen, mitä hänelle sanotaan. Aleksilla on hyvin tummat, lievästi kiharat hiukset. Molemmat veljekset ovat täyttäneet kesän alussa 17.

Antti: Antti on Aleksin kaksoisveli. Hän on Aleksia herkempi,vaikka yrittääkin peittää sen alituisella virnuilulla ja huonoilla vitseillä. Hän osaa myös olla hyvin jääräpäinen ja tulee helposti mustasukkaiseksi Antti on jo ainakin viisi vuotta ollut Aleksin perään. Antilla kirkkaat, vaaleansiniset silmät ja vaaleat, suorat hiukset.

Eerika: Eerika on Antin ja Aleksin seitsemänvuotias pikkusisko. Hän muistuttaa ulkoisesti ja luonteeltaan erittäin paljon Anttia, mutta on läheisempi Aleksin kanssa.

Teemu: Teemu on keskustan ostarissa työskentelevä pikkukaupan kassa. Hän on myös ihastunut Aleksiin, mutta suhde ei kuitenkaan kestä kauaa.

Natja: Natja on töissä Antin vakiolevykaupassa, ja he törmäilevät toisiinsa silloin tällöin milloin missäkin.

Äiti: Kaksosten ja Eerikan äiti on lähestulkoon aina töissä. Kotona hän viettää huomattavasti enemmän aikaa Eerikan kuin poikien kanssa. Kesälomaksi hän lähtee tytön kanssa mökille ja pojat jäävät kahdestaan kotiin. Äiti ei tiedä poikiensa tunteista toisiaan kohtaan.

Isä: Lasten isä asuu toisessa kaupungissa. Hän jätti perheen noin viisi vuotta sitten, eikä ole pitänyt juuri mitään yhteyttä. Molemmat pojat vihaavat isäänsä, mutta hieman eri syistä. Isä on tiennyt Antin tunteista Aleksia kohtaan alusta alkaen.

Inspiraatio

Aloitusinspiraationa toimi lähinnä se, että sain 'Kissa ikkunalaudalla' -tarinan päätökseen ja halusin kirjoittaa jotain lisää. Myöhemmin inspiraationa toimi ensin ystävän pyyntö kirjoittaa jotain kivaa, söpöä ja ihanaa, jossa kukaan ei kuole, ja sittemmin tapahtumat omasta elämästäni.

Tarina:

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11. - Antin POV
12.
13.
14.
15.
16.

Liitteet

Tarinassa esiintyvät laulut:
luku 11 - Best Mistake; JamisonParker